Mitä tehdä kun matkapahoinvointi vaivaa?

Matkapahoinvoinnista kärsii joka kolmas ihminen, yleisimmin 2-15-vuotiaat lapset. Alle 2-vuotiaista hyvin harva kokee matkapahoinvoinnin oireita ja aikuisikää kohti mennessä matkapahoinvoinnin kokemukset usein vähenevät. Matkapahoinvointi johtuu tasapainoa aistivan sisäkorvan ärsytyksestä, jota syntyy heiluvassa liikkeessä. Joskus myös tasapainoelimen ja silmien antaman näköaistimuksen informaatiot ovat ristiriidassa keskenään ja tämä tuottaa pahoinvoinnin tunnetta, esimerkiksi kulkuvälineen sisätilassa oleskeltaessa kun silmät eivät näe liikettä maahan tai veteen nähden.

Matkapahoinvoinnin yleisimmät oireet ovat kylmänhikisyys, kalpea iho, haukottelu ja lisääntynyt syljen eritys. Tyypillisimmin matkapahoinvointia esiintyy jo varhain matkan alussa, mutta oireita saattaa ilmaantua vasta myöhemminkin ja kasvaa niin voimakkaaksi, että oksentaminen on pakollista ja se usein helpottaakin matkapahoinvoinnin tunnetta hetkeksi. Myös päänsärkyä, puristavaa tunnetta rinnassa sekä heikotusta esiintyy usein. Matkapahoinvointia aiheuttaviin olosuhteisiin tottuu keskimäärin 2-3 päivässä, joten esimerkiksi pitemmällä merimatkalla matkapahoinvoinnin oireet lievenevät tai loppuvat kokonaan loppumatkan aikana.

Tehokkain lääkkeetön matkapahoinvoinnin hoitomenetelmä useiden kliinisten tutkimusten mukaan on ranteiden akupisteitä stimuloiva hoito. Suurin osa matkapahoinvoinnista kärsivistä pyrkii välttämään matkapahoinvoinnin lääkehoitoa sivuvaikutusten pelossa.

Lääkkeetön matkapahoinvoinnin hoito – turvallista ja tehokasta

Matkapahoinvoinnin perinteisen hoidon ongelmana ovat olleet haittavaikutukset. Tehokkain lääkkeetön matkapahoinvoinnin hoitomenetelmä useiden kliinisten tutkimusten mukaan on ranteiden akupisteitä stimuloiva hoito. Tämä, Kiinasta lähtöisin oleva, hoitomuoto on ollut vuosisatoja käytössä. Tässä hoidossa ei käytetä neuloja, vaste saadaan lisäämällä painetta ranteiden akupisteisiin. Viime vuosina hoitomuoto on saavuttanut suosiota Euroopassa ja nyt matkapahoinvointirannekkeet ovat saatavilla kaikista suomalaisista apteekeista. Matkapahoinvointirannekeita voi käyttää lasten ja aikuisten matkapahoinvointiin.

Matkapahoinvointi ja Nej-Kuan akupisteiden stimulaatio

Matkapahoinvointirannekkeet lisäävät painetta P6 (Nei-Kuan) akupisteeseen molemmissa ranteissa. Nämä akupisteet ovat helposti löydettävissä. Rannekkeita voidaan käyttää koko matkan ajan tai tarvittaessa ehkäisemään matkapahoinvoinnin oireita. Matkapahoinvointirannekkeet kannattaa asettaa paikoileen jo ennen matkaa. Matkapahoinvointirannekkeet ovat napakat, jotta paine vaikuttaa akupisteisiin. Vaste syntyy muutamien minuuttien aikana ja säilyy matkapahoinvointirannekkeita käytettäessä.

Akupisteitä stimuloimalla voidaan hoitaa tehokkaasti matkapahoinvoinnista kärsiviä myös useiden kliinisten tutkimusten mukaan. Sekä lasten että aikuisten matkapahoinvointia ja matkapahoinvointirannekkeiden vaikuttavuutta on tutkittu.

Viimeisimpien tutkimustulosten mukaan pahoinvointirannekkeiden käytöstä hyötyy selkeästi noin. 75 % matkapahoinvoinnista kärsivistä henkilöistä. Osalla matkapahoinvointi helpottaa kokonaan ja osalla matkapahoinvointi lievenee. Matkapahoinvoinnin lääkkeettömistä hoidoista matkapahoinvointirannekkeet ovat tutkituin ja yleisesti myös terveydenhuollon ammattilaisten hyväksymä tapa hallita matkapahoinvointia. SEA-BAND –matkapahoinvointirannekkeiden avulla matkapahoinvointia voidaan helposti ja luotettavasti hoitaa ilman lääkkeitä.