Arkinen hyvinvointi koostuu pienistä mutta tärkeistä valinnoista

12.12.2016 • Saboran blogisti

Elämme vuoden pimeimpiä hetkiä. Monista tuntuu raskaalta nousta ylös ja aloittaa päivä, kun ulkona on vielä täysi pimeys. Elimistön immuunipuolustuskin joutuu koville pimeään ja kylmään vuodenaikaan. Pienillä arkisilla valinnoilla voimme kuitenkin lisätä energiatasojamme ja auttaa itseämme jaksamaan ja voimaan mahdollisimman hyvin myös tähän aikaan vuodesta. Kiinnittämällä huomiota ravintomme laatuun ja että saamme tarpeeksi oikeita vitamiineja ja hivenaineita voimme pyrkiä mahdollisimman hyvään keholliseen hyvinvointiin. Myös riittävä liikunta tukee niin fyysistä kuin henkistäkin jaksamista. Eikä pidä väheksyä oman asenteen merkitystä arkisissa valintatilanteissa. Suhtautumalla positiivisesti arjen haasteisiin ja tietoisesti valitsemalla nähdä asioiden hyvät puolet saamme suunnattua energiamme oikeisiin asioihin sen sijaan että murehtisimme sitä, mitä emme todennäköisesti pysty muuttamaan.

Ravinnon sisältö on jokapäiväisen jaksamisemme keskeinen tekijä. Tasainen energiansaanti läpi päivän ja riittävän monpuolinen ravinto on tärkeää, jotta vireystaso pysyy hyvänä ja pystymme paremmin vastustamaan talvikauden infektioita. Esimerkiksi D-vitamiinilla on useiden tutkimusten mukaan iso rooli immuunipuolustuksessa ja infektioiden torjunnassa [1]. Myös C-vitamiinilla on tunnetusti keskeinen rooli ihmisen elimistön hyvinvoinnille, antioksidanttisten ominaisuuksiensa ansiosta se on mukana kehon monissa eri toiminnoissa. Useissa tutkimuksissa sen on myös todettu lyhentävän flunssan kestoa, joskaan se ei tutkimusten mukaan tuntuisi estävän itse sairastumista [2]. D-vitamiinin tärkeydestä koko perheen hyvinvointiin voit lukea lisää tästä artikkelista ja elimistön vastustuskyvystä ja immuunijärjestelmän tominnasta kerrotaan tässä artikkelissa.


Säännöllisen liikunnan terveyshyödyt ovat kiistämättömät ja laajasti tiedossa [3]. Joskus tuntuu, että aika ei yksinkertaisesti riitä säännöllisen liikunnan ylläpitoon mikäli urheilu ei harrastuksena ole se mieluisin vaihtoehto. Aika liikunnalle onkin monesti haettavissa pienistä valinnoista, esimerkiksi kävellä portaat ylös hissin tai liukuportaiden sijaan tai vaikkapa kauppareissu kävellen autoilun sijaan. Viikonlopun perheajaksi voi ottaa esimerkiksi luonnossa liikkumisen, saa myös mieli levähtää hetken irtautuneena arjen hektisestä menosta ja melusta. Koko perheen reipas kävelyreissu rentouttaa täysin toisella tavalla kuin TV:n katselu tai tabletin/älypuhelimien kanssa näpyttely.


Lopuksi vielä pieni ajatus sanonnasta ”asenne ratkaisee”. Positiivinen ajattelu ei ole mikään kaiken ratkaiseva taikatemppu, jolla elämästä tehdään parempaa ja onnellisempaa ja että asiat yhtäkkiä itsestään loksahtaisivat paikalleen. Se on käytännön työkalu siinä missä mikä tahansa muukin ajattelutapa; se auttaa suuntaamaan ajatuksiamme ja tekemisiämme kohti tavoiteltavia asioita ja välttämään päämäärätöntä jahkailua. Kun asetamme sopivia pieniä välietappeja itsellemme osaksi arkeamme niin pääsemme todennäköisemmin toivottuun, varsin hyvään elämään. Vastoinkäymisiä matkalle valitettavasti väistämättä osuu ja niiden edessä voi väliaikaisesti tuntua lannistavalta mutta moni asia on lopulta käsiteltävissä ja suunta kohti haluttuja tavoitteita voi jatkua. Valitkaamme siis hyvä vointi osaksi arkeamme pieni askel kerrallaan.



Lähteet:
[1] http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&viewType=viewArticle&tunnus=duo98806
[2] http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=kol00216
[3] http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00934


Tietoa kirjoittajasta Saboran blogisti

Hyvävointi-blogin kirjoittaja on Saboran työntekijä, reilu kolmekymppinen nainen ja kahden lapsen äiti. Elämän keskiössä on ajatus tasapainosta terveellisten elämäntapojen ja pienten nautintojen yhdistämisessä, arjessa jaksaminen vaatii molempia. Myös luonnonläheisyydestä, kuntoliikunnasta ja lukuharrastuksesta tulee ammennettua energiaa ja hyvää oloa.

Jätä kommentti

Voit kommentoida nimettömänä tai rekisteröidä nimimerkin.

Kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä, jos haluat jättää kommentin rekisteröidyllä nimimerkilläsi.




Liity Hyvävointi-ryhmään


Hyvävointi-ryhmä palvelee aktiivisia ihmisiä, joille on tärkeää voida hyvin kaikissa elämäntilanteissa. Liittymällä jäseneksi Hyvävointi-ryhmäämme saat aina tiedon uusista päivityksistä sähköpostiisi, voit päästä osallistumaan kuluttajatutkimuksiin ja jättää palautetta sivustostamme. Tule voimaan hyvin kanssamme!

Liity Hyvävointi-ryhmään
Tilaa RSS

Terveysblogi

12.12.2018 • Saboran blogisti
Jouluna herkutellaan – vältä kuitenkin vatsavaivoja

14.11.2018 • Saboran blogisti
Lemmikkieläimen kanssa eläminen tuo yllättäviäkin hyötyjä omistajalleen

10.10.2018 • Saboran blogisti
Vatsan ongelmat yleistyvät, missä syy?

17.09.2018 • Saboran blogisti
Liikunta on hyväksi paitsi keholle myös mielialalle

23.08.2018 • Saboran blogisti
Säännöllinen liikunta lapsena antaa perustan hyvinvoinnille aikuisuudessakin

23.07.2018 • Saboran blogisti
Kesälomalla matkustetaan ja vietetään aikaa yhdessä läheisten kanssa

26.06.2018 • Saboran blogisti
Blogisti testaa: Suecos Lena työkengät

21.05.2018 • Saboran blogisti
Blogisti testaa: Footner CoolActive Massager

24.04.2018 • Saboran blogisti
Nenä vuotaa, iho kutisee – onko tämä allergiaa vai muuta yliherkkyyttä?

12.03.2018 • Saboran blogisti
Akupainanta tarjoaa lääkkeetöntä helpotusta pahoinvointiin sekä lievitystä kehon monille kiputiloille

06.02.2018 • Saboran blogisti
Lapsiperheen arki voi olla uuvuttavaa – näillä nikseillä voit keventää ja sujuvoittaa arkea

09.01.2018 • Saboran blogisti
Tupakoinnin lopettaminen on yksi yleisimmistä lupauksista vuodenvaihteessa – näin onnistut pysyvästi

08.12.2017 • Saboran blogisti
Jouluun valmistautuminen luo puitteet juhlimiselle – tee joulusta omanlaisesi ja vältä turhaa stressiä

15.11.2017 • Saboran blogisti
Vatsan turvotus on kivulias vaiva

10.10.2017 • Saboran blogisti
Syksyn voimaannuttavat elementit löytyvät luonnosta, kodista, valosta ja lämmöstä

11.09.2017 • Saboran blogisti
Kylmät jalat kaipaavat liikuntaa ja lämpöä

24.05.2017 • Saboran blogisti
Hyvinvointia jaloillesi – valitse kenkäsi oikein

18.04.2017 • Saboran blogisti
Hyvä vs. huono kolesteroli – mitä kolesteroliarvosi kertovat terveydestäsi?

20.03.2017 • Saboran blogisti
Norovirus on nopeasti leviävä ja sitkeä riesa

16.02.2017 • Saboran blogisti
Tanssiminen on monipuolinen hyvän olon tuottaja

16.01.2017 • Saboran blogisti
Lupauksia paremmasta vai pysyvä elämäntapamuutos?

12.12.2016 • Saboran blogisti
Arkinen hyvinvointi koostuu pienistä mutta tärkeistä valinnoista

14.11.2016 • Saboran blogisti
Ärtyvän suolen oireyhtymä vaivaa ainakin yhtä kymmenestä

14.06.2016 • Saboran blogisti
Kesä on täällä – voidaan hyvin ja nautitaan elämästä

18.05.2016 • Saboran blogisti
Intiimialueen ongelmat – nolottaako ne?

13.04.2016 • Saboran blogisti
Sydämen asialla

10.03.2016 • Saboran blogisti
Liikkumisen ilon löytäminen

09.02.2016 • Saboran blogisti
Matkustaminen on odotettu ilo – kunhan pysymme terveenä

12.01.2016 • Saboran blogisti
Talvi saa ihon kuivumaan ja kantapäät halkeilemaan

08.12.2015 • Saboran blogisti
Karpalosta on moneksi

09.11.2015 • Saboran blogisti
Pimeän vuodenajan haasteet

07.10.2015 • Saboran blogisti
Hyvää vointia eri näkökulmista

Lisää aiheesta

09.11.2015 • Saboran blogisti
Pimeän vuodenajan haasteet

12.01.2016 • Saboran blogisti
Talvi saa ihon kuivumaan ja kantapäät halkeilemaan

13.04.2016 • Saboran blogisti
Sydämen asialla

14.06.2016 • Saboran blogisti
Kesä on täällä – voidaan hyvin ja nautitaan elämästä

14.11.2016 • Saboran blogisti
Ärtyvän suolen oireyhtymä vaivaa ainakin yhtä kymmenestä

16.01.2017 • Saboran blogisti
Lupauksia paremmasta vai pysyvä elämäntapamuutos?

20.03.2017 • Saboran blogisti
Norovirus on nopeasti leviävä ja sitkeä riesa

18.04.2017 • Saboran blogisti
Hyvä vs. huono kolesteroli – mitä kolesteroliarvosi kertovat terveydestäsi?

10.10.2017 • Saboran blogisti
Syksyn voimaannuttavat elementit löytyvät luonnosta, kodista, valosta ja lämmöstä

15.11.2017 • Saboran blogisti
Vatsan turvotus on kivulias vaiva

08.12.2017 • Saboran blogisti
Jouluun valmistautuminen luo puitteet juhlimiselle – tee joulusta omanlaisesi ja vältä turhaa stressiä

06.02.2018 • Saboran blogisti
Lapsiperheen arki voi olla uuvuttavaa – näillä nikseillä voit keventää ja sujuvoittaa arkea

12.03.2018 • Saboran blogisti
Akupainanta tarjoaa lääkkeetöntä helpotusta pahoinvointiin sekä lievitystä kehon monille kiputiloille

24.04.2018 • Saboran blogisti
Nenä vuotaa, iho kutisee – onko tämä allergiaa vai muuta yliherkkyyttä?

23.07.2018 • Saboran blogisti
Kesälomalla matkustetaan ja vietetään aikaa yhdessä läheisten kanssa

23.08.2018 • Saboran blogisti
Säännöllinen liikunta lapsena antaa perustan hyvinvoinnille aikuisuudessakin

10.10.2018 • Saboran blogisti
Vatsan ongelmat yleistyvät, missä syy?

14.11.2018 • Saboran blogisti
Lemmikkieläimen kanssa eläminen tuo yllättäviäkin hyötyjä omistajalleen

12.12.2018 • Saboran blogisti
Jouluna herkutellaan – vältä kuitenkin vatsavaivoja