Syksyn voimaannuttavat elementit löytyvät luonnosta, kodista, valosta ja lämmöstä

10.10.2017 • Saboran blogisti

Luonto on meille suomalaisille luontainen ja tärkeä voimaannuttava kokemus joka vuodenaikana, mutta erityisesti syksy on monien ihmisten lempivuodenaika luonnossa. Metsistä löytyy marjoja ja sieniä poimittavaksi ja toisaalta puunlehtien väriloisto on kaunista ihasteltavaa ennen kuin ne tipahtelevat pois talven tieltä. Lapset rakastavat syyssateiden jättämissä vesilätäköissä pomppimista ja lehtikasaan on ihastuttavaa kellahtaa hetkeksi kikattelemaan.

 Joskus tekee mieli lähteä retkeilemään lähiluonnosta hieman kauemmas. Esimerkiksi koko perheen viikonloppuretkeä tai pitempää syysloman luontokokemusta on hyvä suunnitella vaikkapa luontoon.fi -sivustoa apunaan käyttäen, sieltä löytyy tietoa mahdollisista retkeilypaikoista ja aktiviteettivinkkejä, joista jokainen voi poimia itselleen sopivimmat. Reippaan syksyisen ulkoilun jälkeen on mukavaa tulla sisälle lämpimään, kattaa vaikkapa kuuma keittoateria pöytään ja nauttia viileän ulkoilman jälkeen sisätilan lämmöstä ja rauhallisesta hetkestä perheen kanssa.

Luonnon lisäksi suomalaiset tietysti rakastavat saunomista jokaisena vuodenaikana, mutta syksyn viiletessä ja iltojen hämärtyessä siinäkin on usein erilainen tuntu. Enää ei istuta tunteja kesämökin saunankuistilla isossa porukassa tai hypätä välillä laiturilta veteen vilvoittelemaan, saunomisesta tulee taas intiimimpi ja yksityisempi kokemus. Jos saunomiseen ei ole mahdollisuutta, lämmin suihku tai kylpy toimii myös rentouttavana elämyksenä.

Kaikkia aktiivinen ulkoilu ei kuitenkaan houkuta syksyllä ja silloin täytyy keksiä jotain muuta rentoutumiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen. Syksy suorastaan kutsuu pysähtymään ja nauttimaan kodin rauhasta. Kesälomalla on usein paljon tekemistä niin ulkona kuin erilaisissa lomareissuissakin, joten sen jälkeen on hyvä antaa itselleen lupa ottaa syksy vähän rauhallisemmin ja keskittyä olemaan vähemmän liikkeessä ja enemmän kotona. Kodin kuuluisi olla se paikka, jossa ladataan akkuja ja kerätään voimia jaksaa arjessa. Nykyihmisen kiireiden keskellä on siis toisinaan hyvä muistuttaa itseään, että aina ei tarvitse olla menossa vaan on lupa ottaa rauhallisemmin.

Pienilläkin sisustusratkaisuilla kotiin voi luoda itseään rentouttavan ja rauhoittavan tunnelman. Hämärtyvissä syksyilloissa on hyvä hiljentyä ja antaa itsensä vapautua stressistä. Valaistukseen kannattaa panostaa, sillä luonnonvalon vähentyessä keinovalo toimii tärkeänä vuorokausirytmin säätelijänä ja toisaalta jos on taipumusta kaamosmasennuksen oireisiin, kirkas valo toimii myös mielen virkistäjänä.

 Toiset hakevat rentoutumiseen apua joogasta tai mielikuvaharjoitteista, toisille toimii paremmin musiikin kuuntelu tai kirjan lukeminen. Pääasia on, että antaa aivojen vapautua arjen asioista ja keskittyy sellaiseen, mikä tuo hyvää oloa itselle.

Lämpöiset sukat jalassa, neuleeseen tai vilttiin kietoutuneena sohvalle lempimusiikin ja kirjan tai hyvän elokuvan ääreen, takkatuli tai kynttilänvalo tuomassa tunnelmaa, lämpöä ja valoa. Kädessä kupillinen kuumaa juotavaa. Siinä on oma reseptini ihanaan, voimaannuttavaan syysiltaan. Millainen on sinun tapasi voimaantua syksystä?


Tietoa kirjoittajasta Saboran blogisti

Hyvävointi-blogin kirjoittaja on Saboran työntekijä, reilu kolmekymppinen nainen ja kahden lapsen äiti. Elämän keskiössä on ajatus tasapainosta terveellisten elämäntapojen ja pienten nautintojen yhdistämisessä, arjessa jaksaminen vaatii molempia. Myös luonnonläheisyydestä, kuntoliikunnasta ja lukuharrastuksesta tulee ammennettua energiaa ja hyvää oloa.

Jätä kommentti

Voit kommentoida nimettömänä tai rekisteröidä nimimerkin.

Kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä, jos haluat jättää kommentin rekisteröidyllä nimimerkilläsi.




Liity Hyvävointi-ryhmään


Hyvävointi-ryhmä palvelee aktiivisia ihmisiä, joille on tärkeää voida hyvin kaikissa elämäntilanteissa. Liittymällä jäseneksi Hyvävointi-ryhmäämme saat aina tiedon uusista päivityksistä sähköpostiisi, voit päästä osallistumaan kuluttajatutkimuksiin ja jättää palautetta sivustostamme. Tule voimaan hyvin kanssamme!

Liity Hyvävointi-ryhmään
Tilaa RSS

Terveysblogi

12.12.2018 • Saboran blogisti
Jouluna herkutellaan – vältä kuitenkin vatsavaivoja

14.11.2018 • Saboran blogisti
Lemmikkieläimen kanssa eläminen tuo yllättäviäkin hyötyjä omistajalleen

10.10.2018 • Saboran blogisti
Vatsan ongelmat yleistyvät, missä syy?

17.09.2018 • Saboran blogisti
Liikunta on hyväksi paitsi keholle myös mielialalle

23.08.2018 • Saboran blogisti
Säännöllinen liikunta lapsena antaa perustan hyvinvoinnille aikuisuudessakin

23.07.2018 • Saboran blogisti
Kesälomalla matkustetaan ja vietetään aikaa yhdessä läheisten kanssa

26.06.2018 • Saboran blogisti
Blogisti testaa: Suecos Lena työkengät

21.05.2018 • Saboran blogisti
Blogisti testaa: Footner CoolActive Massager

24.04.2018 • Saboran blogisti
Nenä vuotaa, iho kutisee – onko tämä allergiaa vai muuta yliherkkyyttä?

12.03.2018 • Saboran blogisti
Akupainanta tarjoaa lääkkeetöntä helpotusta pahoinvointiin sekä lievitystä kehon monille kiputiloille

06.02.2018 • Saboran blogisti
Lapsiperheen arki voi olla uuvuttavaa – näillä nikseillä voit keventää ja sujuvoittaa arkea

09.01.2018 • Saboran blogisti
Tupakoinnin lopettaminen on yksi yleisimmistä lupauksista vuodenvaihteessa – näin onnistut pysyvästi

08.12.2017 • Saboran blogisti
Jouluun valmistautuminen luo puitteet juhlimiselle – tee joulusta omanlaisesi ja vältä turhaa stressiä

15.11.2017 • Saboran blogisti
Vatsan turvotus on kivulias vaiva

10.10.2017 • Saboran blogisti
Syksyn voimaannuttavat elementit löytyvät luonnosta, kodista, valosta ja lämmöstä

11.09.2017 • Saboran blogisti
Kylmät jalat kaipaavat liikuntaa ja lämpöä

24.05.2017 • Saboran blogisti
Hyvinvointia jaloillesi – valitse kenkäsi oikein

18.04.2017 • Saboran blogisti
Hyvä vs. huono kolesteroli – mitä kolesteroliarvosi kertovat terveydestäsi?

20.03.2017 • Saboran blogisti
Norovirus on nopeasti leviävä ja sitkeä riesa

16.02.2017 • Saboran blogisti
Tanssiminen on monipuolinen hyvän olon tuottaja

16.01.2017 • Saboran blogisti
Lupauksia paremmasta vai pysyvä elämäntapamuutos?

12.12.2016 • Saboran blogisti
Arkinen hyvinvointi koostuu pienistä mutta tärkeistä valinnoista

14.11.2016 • Saboran blogisti
Ärtyvän suolen oireyhtymä vaivaa ainakin yhtä kymmenestä

14.06.2016 • Saboran blogisti
Kesä on täällä – voidaan hyvin ja nautitaan elämästä

18.05.2016 • Saboran blogisti
Intiimialueen ongelmat – nolottaako ne?

13.04.2016 • Saboran blogisti
Sydämen asialla

10.03.2016 • Saboran blogisti
Liikkumisen ilon löytäminen

09.02.2016 • Saboran blogisti
Matkustaminen on odotettu ilo – kunhan pysymme terveenä

12.01.2016 • Saboran blogisti
Talvi saa ihon kuivumaan ja kantapäät halkeilemaan

08.12.2015 • Saboran blogisti
Karpalosta on moneksi

09.11.2015 • Saboran blogisti
Pimeän vuodenajan haasteet

07.10.2015 • Saboran blogisti
Hyvää vointia eri näkökulmista

Lisää aiheesta

09.11.2015 • Saboran blogisti
Pimeän vuodenajan haasteet

12.01.2016 • Saboran blogisti
Talvi saa ihon kuivumaan ja kantapäät halkeilemaan

13.04.2016 • Saboran blogisti
Sydämen asialla

14.06.2016 • Saboran blogisti
Kesä on täällä – voidaan hyvin ja nautitaan elämästä

14.11.2016 • Saboran blogisti
Ärtyvän suolen oireyhtymä vaivaa ainakin yhtä kymmenestä

12.12.2016 • Saboran blogisti
Arkinen hyvinvointi koostuu pienistä mutta tärkeistä valinnoista

16.01.2017 • Saboran blogisti
Lupauksia paremmasta vai pysyvä elämäntapamuutos?

20.03.2017 • Saboran blogisti
Norovirus on nopeasti leviävä ja sitkeä riesa

18.04.2017 • Saboran blogisti
Hyvä vs. huono kolesteroli – mitä kolesteroliarvosi kertovat terveydestäsi?

15.11.2017 • Saboran blogisti
Vatsan turvotus on kivulias vaiva

08.12.2017 • Saboran blogisti
Jouluun valmistautuminen luo puitteet juhlimiselle – tee joulusta omanlaisesi ja vältä turhaa stressiä

06.02.2018 • Saboran blogisti
Lapsiperheen arki voi olla uuvuttavaa – näillä nikseillä voit keventää ja sujuvoittaa arkea

12.03.2018 • Saboran blogisti
Akupainanta tarjoaa lääkkeetöntä helpotusta pahoinvointiin sekä lievitystä kehon monille kiputiloille

24.04.2018 • Saboran blogisti
Nenä vuotaa, iho kutisee – onko tämä allergiaa vai muuta yliherkkyyttä?

23.07.2018 • Saboran blogisti
Kesälomalla matkustetaan ja vietetään aikaa yhdessä läheisten kanssa

23.08.2018 • Saboran blogisti
Säännöllinen liikunta lapsena antaa perustan hyvinvoinnille aikuisuudessakin

10.10.2018 • Saboran blogisti
Vatsan ongelmat yleistyvät, missä syy?

14.11.2018 • Saboran blogisti
Lemmikkieläimen kanssa eläminen tuo yllättäviäkin hyötyjä omistajalleen

12.12.2018 • Saboran blogisti
Jouluna herkutellaan – vältä kuitenkin vatsavaivoja