Blogisti testaa: Suecos Lena työkengät

26.06.2018 • Saboran blogisti

Viime blogissani pääsin testailun makuun Footner CoolActive Massagerin kanssa - samalla linjalla jatketaan vielä tässäkin kuussa kun kerron kokemuksiani Suecos Lena työkenkien käytöstä arjessani.

Viihdyn paljon korkojen päällä vapaa-aikanani, joten kun minulle tarjottiin Suecos Lena -kenkiä käyttööni, tuumin niiden olevan mielenkiintoinen kenkäuutuus kokeiltavaksi. Kengät ovat ulkoisesti silmää miellyttävät ja sopivat mainiosti niin arkisempaan kuin vähän tyylikkäämpäänkin pukeutumiseen, 5 cm korko antaa sopivasti ryhtiä askeltamiseen. Kengissä on pehmeä sisäpohja, joka tukee hyvin jalan kaarta ja iskuvaimennettu kanta pehmentää askelia.

 

Pehmeä sisäpohja onkin ensimmäinen, johon kiinnitin huomiota sujauttaessani kengät jalkaani ensimmäistä kertaa. Korkokenkien kanssa olen tottunut siihen, että ne eivät välttämättä ole kovin mukavat jalassa edes lyhyessä käytössä - Lenan pehmeät sisäpohjat kuitenkin saavat askelet tuntumaan miellyttäviltä pitempänäkin käyttöpäivänä. Jalan päälle tuleva tarrakiinnitteinen remmi on helppo ja nopea kiinnittää ja sen ansiosta kenkä pysyy tukevasti jalassa. Remmin kiristyksen kanssa sain itse kyllä hieman harjoitella, alkuun tuli laitettua se liian kireästi kiinni ja tällöin jalan liikkuessa tarra aukeaa helposti ainakin vaihtelevammassa maastossa, kengät olivat minulla ensimmäisellä kerralla jalassa viime kesänä kun lasten kanssa Korkeasaareen menimme, muutamaan kertaan piti pysähdellä säätämään tarroja alamäessä ennen kuin opin. Kannattaa siis jättää muutama milli liikkumisvaraa jalalle, silloin remmi pysyy hyvin kiinni.

Ensimmäisinä pitempinä käyttöpäivinä huomasin myös, että kengästä tulee kevyttä hankautumista toisen jalkani sisäsyrjälle päkiän sivustalle. Jalkani ovat kenties hieman eri paria, sillä toisen kengän kanssa tätä ongelmaa ei ollut. Vaihdoin käyttöön ohuemmat sukat, jolloin ongelma lähes hävisi. Kenkä lienee myös ajan saatossa vähän paremmin mukautunut jalkaani, nyt menee vähän paksumpikin sukka vaivatta kenkään.

Käytössä tykkään pehmeiden sisäpohjien lisäksi myös kengän huolettomasta materiaalista. Mikrokuitukenkää on helppo pyyhkiä kostealla jos ulkopintaan tarttuu likaa. Se myös hengittää ja sen myötä jalat eivät pääse hautumaan ja hikoamaan kengissä vaikka olisivat koko päivän jalassa.

 

Suecos Lenasta on tullut arkipäivieni lempparikengät kaupunkioloihin, helppo ja nopea sujauttaa jalkaan/jalasta pois, näyttää kivalta oikeastaan kaikkien vaatteiden kanssa ja vaikka askelia kertyy niin tuntuvat mukavalta jalassa läpi päivän.


Jätä kommentti

Voit kommentoida nimettömänä tai rekisteröidä nimimerkin.

Kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä, jos haluat jättää kommentin rekisteröidyllä nimimerkilläsi.




Liity Hyvävointi-ryhmään


Hyvävointi-ryhmä palvelee aktiivisia ihmisiä, joille on tärkeää voida hyvin kaikissa elämäntilanteissa. Liittymällä jäseneksi Hyvävointi-ryhmäämme saat aina tiedon uusista päivityksistä sähköpostiisi, voit päästä osallistumaan kuluttajatutkimuksiin ja jättää palautetta sivustostamme. Tule voimaan hyvin kanssamme!

Liity Hyvävointi-ryhmään
Tilaa RSS

Terveysblogi

12.12.2018 • Saboran blogisti
Jouluna herkutellaan – vältä kuitenkin vatsavaivoja

14.11.2018 • Saboran blogisti
Lemmikkieläimen kanssa eläminen tuo yllättäviäkin hyötyjä omistajalleen

10.10.2018 • Saboran blogisti
Vatsan ongelmat yleistyvät, missä syy?

17.09.2018 • Saboran blogisti
Liikunta on hyväksi paitsi keholle myös mielialalle

23.08.2018 • Saboran blogisti
Säännöllinen liikunta lapsena antaa perustan hyvinvoinnille aikuisuudessakin

23.07.2018 • Saboran blogisti
Kesälomalla matkustetaan ja vietetään aikaa yhdessä läheisten kanssa

26.06.2018 • Saboran blogisti
Blogisti testaa: Suecos Lena työkengät

21.05.2018 • Saboran blogisti
Blogisti testaa: Footner CoolActive Massager

24.04.2018 • Saboran blogisti
Nenä vuotaa, iho kutisee – onko tämä allergiaa vai muuta yliherkkyyttä?

12.03.2018 • Saboran blogisti
Akupainanta tarjoaa lääkkeetöntä helpotusta pahoinvointiin sekä lievitystä kehon monille kiputiloille

06.02.2018 • Saboran blogisti
Lapsiperheen arki voi olla uuvuttavaa – näillä nikseillä voit keventää ja sujuvoittaa arkea

09.01.2018 • Saboran blogisti
Tupakoinnin lopettaminen on yksi yleisimmistä lupauksista vuodenvaihteessa – näin onnistut pysyvästi

08.12.2017 • Saboran blogisti
Jouluun valmistautuminen luo puitteet juhlimiselle – tee joulusta omanlaisesi ja vältä turhaa stressiä

15.11.2017 • Saboran blogisti
Vatsan turvotus on kivulias vaiva

10.10.2017 • Saboran blogisti
Syksyn voimaannuttavat elementit löytyvät luonnosta, kodista, valosta ja lämmöstä

11.09.2017 • Saboran blogisti
Kylmät jalat kaipaavat liikuntaa ja lämpöä

24.05.2017 • Saboran blogisti
Hyvinvointia jaloillesi – valitse kenkäsi oikein

18.04.2017 • Saboran blogisti
Hyvä vs. huono kolesteroli – mitä kolesteroliarvosi kertovat terveydestäsi?

20.03.2017 • Saboran blogisti
Norovirus on nopeasti leviävä ja sitkeä riesa

16.02.2017 • Saboran blogisti
Tanssiminen on monipuolinen hyvän olon tuottaja

16.01.2017 • Saboran blogisti
Lupauksia paremmasta vai pysyvä elämäntapamuutos?

12.12.2016 • Saboran blogisti
Arkinen hyvinvointi koostuu pienistä mutta tärkeistä valinnoista

14.11.2016 • Saboran blogisti
Ärtyvän suolen oireyhtymä vaivaa ainakin yhtä kymmenestä

14.06.2016 • Saboran blogisti
Kesä on täällä – voidaan hyvin ja nautitaan elämästä

18.05.2016 • Saboran blogisti
Intiimialueen ongelmat – nolottaako ne?

13.04.2016 • Saboran blogisti
Sydämen asialla

10.03.2016 • Saboran blogisti
Liikkumisen ilon löytäminen

09.02.2016 • Saboran blogisti
Matkustaminen on odotettu ilo – kunhan pysymme terveenä

12.01.2016 • Saboran blogisti
Talvi saa ihon kuivumaan ja kantapäät halkeilemaan

08.12.2015 • Saboran blogisti
Karpalosta on moneksi

09.11.2015 • Saboran blogisti
Pimeän vuodenajan haasteet

07.10.2015 • Saboran blogisti
Hyvää vointia eri näkökulmista