Pimeän vuodenajan haasteet

09.11.2015 • Saboran blogisti

Päivä alkaa ihan liian aikaisin. Lapset herättivät taas ennen kellonsoittoa, hehkuva näyttö ilmoittaa kellon olevan 6.08. On pimeää, tuntuu sekavalta herätä kun elimistön mielestä on vielä yö. Aamupuuhat sujuvat rutiininomaisesti silmät puoliummessakin, samaa kaavaa on jo sen verran pyöritelty että siihen asti selviää kun saa lapset hoitoon ja pääsee itse työn ääreen. Mutta mistä voimia työntekoon, saati sitten iltoihin kotona perheen kanssa? Aamulla töihin lähtiessä on pimeää, illalla töistä palatessa on jälleen pimeää ja väliin mahtunut jonkinsorttinen valoisa aika on kaikki kadonnut työpäivän kuluessa. Jos oikein hyvä tuuri käy, lounastauon yhteydessä ehtii hetkeksi ihastelemaan auringonvaloa – ellei pilviverho peitä sitä juuri tänään.

Pimeä vuodenaika luo monenlaisia haasteita jaksamiseen. Valon määrän vähentyessä tehokkaan vireystilan ylläpito aamusta iltaan ei ole ihan itsestäänselvä juttu. Monet hakevat apua mm. kirkasvalolampuista saadakseen jonkinlaista korviketta puuttuvaan auringonvaloon, ja siitä on todettu olevan hyötyäkin mm. melatoniinin (uni-valverytmiä säätelevä hormoni) tuoton sopeuttamisessa mutta kaikkea keinovalo ei korvaa. Esimerkiksi auringonvalon puuttuessa emme saa enää elimistömme hyvinvoinnille välttämätöntä D-vitamiinia riittäviä määriä luonnostaan, joten se täytyy ottaa huomioon ruokavaliossa, usein se tarkoittaa käytännössä sopivan ravintolisävalmisteen käyttöä.

Elimistön immuunipuolustuskin joutuu koville pimeään ja kylmään vuodenaikaan. D-vitamiinilla on useiden tutkimusten mukaan iso rooli myös immuunipuolustuksessa ja infektioiden torjunnassa [1]. Pimeä talviaika on infektioiden huippukautta, ihmiset viettävät paljon aikaa sisätiloissa ja suurissa ihmisjoukoissa infektiot tietysti nopeasti leviävät. Myös C-vitamiinilla on tunnetusti keskeinen rooli ihmisen elimistön hyvinvoinnille, antioksidanttisten ominaisuuksiensa ansiosta se on mukana kehon monissa eri toiminnoissa. Useissa tutkimuksissa sen on myös todettu lyhentävän flunssan kestoa, joskaan se ei tutkimusten mukaan tuntuisi estävän itse sairastumista [2].

Maitohappobakteerien suotuisat vaikutukset immuniteetin säätelyssä alkavat olemaan jo yleisesti hyvin tiedostettuja, sen sijaan hiivan betaglukaanin (leivontahiivan soluseinästä eristetty luonnollinen ainesosa) kyky edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa on vielä hieman tuntemattomampi asia. Hiivan betaglukaanilla on ainutlaatuiset biologiset ominaisuudet ja kyky aktivoida luonnollista immuunipuolustusta. Imeydyttyään elimistöön ohutsuolen immuunisolujen välityksellä, betaglukaani sitoutuu neutrofiileihin ja voimistaa niitä tunnistamaan ja tuhoamaan keholle vieraita mikrobeja nopeammin. Useat tutkimukset osoittavat sen vähentävän hengitystieinfektioiden esiintymistä, kestoaikaa ja oireita. Lisäksi sen on todettu auttavan ylläpitämään tervettä puolustusjärjestelmää vaativissakin olosuhteissa, esimerkiksi uupumuksesta, stressistä tai lisääntyneestä sairastumisalttiudesta kärsiessä [3]. Pimeään vuodenaikaan podemme enemmän tai vähemmän kaikkia edellämainittuja, joten kyse on varsin varteenotettavasta luontaisesta apukeinosta tukea elimistömme hyvää vointia erityisesti pimeään vuodenaikaan.

Voit halutessasi lukea lisää ajatuksistamme vastustuskyvyn ja immuunijärjestelmän toiminnasta sekä urheilijoiden vastustuskyvyn ylläpidosta.

Myös liikunnan osuutta pimeän keskellä jaksamiseen kannattaa mielestäni korostaa. Jos vain suinkin mahdollista, on hyvä pyrkiä viettämään ainakin osa valoisasta ajasta ulkoliikunnan parissa. Normaalia työrytmiä elävälle se voi olla arkipäivinä haastavaa mutta edes pieni ”happihyppely” lounas- tai kahvitauolla voi olla virkistävää loppupäivän kannalta. Viikonlopun koittaessa voi sitten keksiä tehokkaampia tai mieluisampia liikuntamuotoja ulkona, omien kiinnostusten ja vallitsevien sääolojen mukaan. Meillä odotetaan kovasti lumen tuloa, lumiukkojen ja lumilyhtyjen rakentelu yhdessä lasten kanssa on hauskaa puuhaa ja kelkkamäkeenpääsystäkin jo haaveillaan :)

Ja vielä tämänkertaisen blogini aiheeseen sopiva muistutus - edellisessä blogissani avasin arvonnan johon pääsee osallistumaan vielä marraskuun loppuun asti, arvonnan Angry Birds Epic palkinto sopii mitä parhaiten myös tämän blogin teemaan :)


 
Lähteet:
[1] http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&viewType=viewArticle&tunnus=duo98806
[2] http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=kol00216
[3] http://www.flunssainfo.fi/vastustuskyky/wellmune-kokoaa-kehon-sisaiset-valmiusjoukot


Tietoa kirjoittajasta Saboran blogisti

Hyvävointi-blogin kirjoittaja on Saboran työntekijä, reilu kolmekymppinen nainen ja kahden lapsen äiti. Elämän keskiössä on ajatus tasapainosta terveellisten elämäntapojen ja pienten nautintojen yhdistämisessä, arjessa jaksaminen vaatii molempia. Myös luonnonläheisyydestä, kuntoliikunnasta ja lukuharrastuksesta tulee ammennettua energiaa ja hyvää oloa.

Jätä kommentti

Voit kommentoida nimettömänä tai rekisteröidä nimimerkin.

Kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä, jos haluat jättää kommentin rekisteröidyllä nimimerkilläsi.




Liity Hyvävointi-ryhmään


Hyvävointi-ryhmä palvelee aktiivisia ihmisiä, joille on tärkeää voida hyvin kaikissa elämäntilanteissa. Liittymällä jäseneksi Hyvävointi-ryhmäämme saat aina tiedon uusista päivityksistä sähköpostiisi, voit päästä osallistumaan kuluttajatutkimuksiin ja jättää palautetta sivustostamme. Tule voimaan hyvin kanssamme!

Liity Hyvävointi-ryhmään
Tilaa RSS

Terveysblogi

12.12.2018 • Saboran blogisti
Jouluna herkutellaan – vältä kuitenkin vatsavaivoja

14.11.2018 • Saboran blogisti
Lemmikkieläimen kanssa eläminen tuo yllättäviäkin hyötyjä omistajalleen

10.10.2018 • Saboran blogisti
Vatsan ongelmat yleistyvät, missä syy?

17.09.2018 • Saboran blogisti
Liikunta on hyväksi paitsi keholle myös mielialalle

23.08.2018 • Saboran blogisti
Säännöllinen liikunta lapsena antaa perustan hyvinvoinnille aikuisuudessakin

23.07.2018 • Saboran blogisti
Kesälomalla matkustetaan ja vietetään aikaa yhdessä läheisten kanssa

26.06.2018 • Saboran blogisti
Blogisti testaa: Suecos Lena työkengät

21.05.2018 • Saboran blogisti
Blogisti testaa: Footner CoolActive Massager

24.04.2018 • Saboran blogisti
Nenä vuotaa, iho kutisee – onko tämä allergiaa vai muuta yliherkkyyttä?

12.03.2018 • Saboran blogisti
Akupainanta tarjoaa lääkkeetöntä helpotusta pahoinvointiin sekä lievitystä kehon monille kiputiloille

06.02.2018 • Saboran blogisti
Lapsiperheen arki voi olla uuvuttavaa – näillä nikseillä voit keventää ja sujuvoittaa arkea

09.01.2018 • Saboran blogisti
Tupakoinnin lopettaminen on yksi yleisimmistä lupauksista vuodenvaihteessa – näin onnistut pysyvästi

08.12.2017 • Saboran blogisti
Jouluun valmistautuminen luo puitteet juhlimiselle – tee joulusta omanlaisesi ja vältä turhaa stressiä

15.11.2017 • Saboran blogisti
Vatsan turvotus on kivulias vaiva

10.10.2017 • Saboran blogisti
Syksyn voimaannuttavat elementit löytyvät luonnosta, kodista, valosta ja lämmöstä

11.09.2017 • Saboran blogisti
Kylmät jalat kaipaavat liikuntaa ja lämpöä

24.05.2017 • Saboran blogisti
Hyvinvointia jaloillesi – valitse kenkäsi oikein

18.04.2017 • Saboran blogisti
Hyvä vs. huono kolesteroli – mitä kolesteroliarvosi kertovat terveydestäsi?

20.03.2017 • Saboran blogisti
Norovirus on nopeasti leviävä ja sitkeä riesa

16.02.2017 • Saboran blogisti
Tanssiminen on monipuolinen hyvän olon tuottaja

16.01.2017 • Saboran blogisti
Lupauksia paremmasta vai pysyvä elämäntapamuutos?

12.12.2016 • Saboran blogisti
Arkinen hyvinvointi koostuu pienistä mutta tärkeistä valinnoista

14.11.2016 • Saboran blogisti
Ärtyvän suolen oireyhtymä vaivaa ainakin yhtä kymmenestä

14.06.2016 • Saboran blogisti
Kesä on täällä – voidaan hyvin ja nautitaan elämästä

18.05.2016 • Saboran blogisti
Intiimialueen ongelmat – nolottaako ne?

13.04.2016 • Saboran blogisti
Sydämen asialla

10.03.2016 • Saboran blogisti
Liikkumisen ilon löytäminen

09.02.2016 • Saboran blogisti
Matkustaminen on odotettu ilo – kunhan pysymme terveenä

12.01.2016 • Saboran blogisti
Talvi saa ihon kuivumaan ja kantapäät halkeilemaan

08.12.2015 • Saboran blogisti
Karpalosta on moneksi

09.11.2015 • Saboran blogisti
Pimeän vuodenajan haasteet

07.10.2015 • Saboran blogisti
Hyvää vointia eri näkökulmista

Lisää aiheesta

12.01.2016 • Saboran blogisti
Talvi saa ihon kuivumaan ja kantapäät halkeilemaan

13.04.2016 • Saboran blogisti
Sydämen asialla

14.06.2016 • Saboran blogisti
Kesä on täällä – voidaan hyvin ja nautitaan elämästä

14.11.2016 • Saboran blogisti
Ärtyvän suolen oireyhtymä vaivaa ainakin yhtä kymmenestä

12.12.2016 • Saboran blogisti
Arkinen hyvinvointi koostuu pienistä mutta tärkeistä valinnoista

16.01.2017 • Saboran blogisti
Lupauksia paremmasta vai pysyvä elämäntapamuutos?

20.03.2017 • Saboran blogisti
Norovirus on nopeasti leviävä ja sitkeä riesa

18.04.2017 • Saboran blogisti
Hyvä vs. huono kolesteroli – mitä kolesteroliarvosi kertovat terveydestäsi?

10.10.2017 • Saboran blogisti
Syksyn voimaannuttavat elementit löytyvät luonnosta, kodista, valosta ja lämmöstä

15.11.2017 • Saboran blogisti
Vatsan turvotus on kivulias vaiva

08.12.2017 • Saboran blogisti
Jouluun valmistautuminen luo puitteet juhlimiselle – tee joulusta omanlaisesi ja vältä turhaa stressiä

06.02.2018 • Saboran blogisti
Lapsiperheen arki voi olla uuvuttavaa – näillä nikseillä voit keventää ja sujuvoittaa arkea

12.03.2018 • Saboran blogisti
Akupainanta tarjoaa lääkkeetöntä helpotusta pahoinvointiin sekä lievitystä kehon monille kiputiloille

24.04.2018 • Saboran blogisti
Nenä vuotaa, iho kutisee – onko tämä allergiaa vai muuta yliherkkyyttä?

23.07.2018 • Saboran blogisti
Kesälomalla matkustetaan ja vietetään aikaa yhdessä läheisten kanssa

23.08.2018 • Saboran blogisti
Säännöllinen liikunta lapsena antaa perustan hyvinvoinnille aikuisuudessakin

10.10.2018 • Saboran blogisti
Vatsan ongelmat yleistyvät, missä syy?

14.11.2018 • Saboran blogisti
Lemmikkieläimen kanssa eläminen tuo yllättäviäkin hyötyjä omistajalleen

12.12.2018 • Saboran blogisti
Jouluna herkutellaan – vältä kuitenkin vatsavaivoja