Tutkimus: Gelsectan sai aikaan ripulin lievenemisen

Gelsectan-valmisteen tehoa ja turvallisuutta selvittänyt tutkimus julkaistiin arvostetussa ja vertaisarvioidussa United European Gastroenterology –lehdessä heinäkuussa 2019. Tutkimuksessa havaittiin, että Gelsectan sai aikaan ripulin lievenemisen, eli remission, suurimmalle osalle tutkimukseen osallistuneista. Lähtötilanteessa potilailla oli todettu ripulipainotteinen ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS-D) ja he vesiripuloivat vähintään kolmesti päivässä.

Tutkimukseen osallistuneita oli yhteensä 60 henkilöä, ja heidät jaettiin kahteen ryhmään. Tutkimus toteutettiin cross-over-kokeena, jolloin ryhmät saivat joko Gelsectania tai plaseboa 4 viikon ajan, ja sen jälkeen osia vaihdettiin seuraavien 4 viikon ajaksi. Annostelu oli 1 kapseli Gelsectania tai plaseboa aamuin illoin ennen ateriaa.

Ensimmäisessä ryhmässä remission saavutti 87 % potilaista. Tulokset saatiin nopeasti, jo 2 viikon aikana. Ripulin lieveneminen määriteltiin ulostustiheyden ja ulosteen koostumuksen normalisoitumisena. Toisessa ryhmässä 93 % koki ulosteen normalisoituneen. Plasebolla ei havaittu ripulia lieventäviä vaikutuksia. Tutkimuksessa seurattiin paitsi ripulia, myös vatsakipua ja turvotusta, joissa havaittiin samoin lieventymistä Gelsectan hoidon aikana.

Lähde:
Trifan, A, Burta O, Tiuca N, Petrisor DC, Lenghel A & Santos J. Efficacy and safety of Gelsectan for diarrhoea-predominant irritable bowel syndrome: A randomized, crossover clinical trial. United European Gastroenterology Journal. Published online July 3 2019.
https://journals.sagepub.com/doi/full/10.1177/2050640619862721