Liikkujan terveys

Tekevälle sattuu! Aktiivinen liikkuja pistää vartalonsa koetukselle ja vammautumiset voivat häiritä treenaamista. Poimi täältä omaan elämääsi sopivaa tietoa ja nauti liikkumisesta täysillä.

 

Plantaarifaskiittia voidaan hoitaa helposti

Plantaarifaskiitti tarkoittaa jalkapohjan kantakalvon tulehdusta ja on yleisin kantapään ja jalan kiputila. Tutustu hoito-ohjeisiimme sekä tehokkaisiin tuotteisiimme.

Alaselkäkipu hallintaan

Alaselkäkipu ei ole itsenäinen sairaus vaan oire, jonka taustalla voi olla hyvin monenlaisia syitä. Tutustu hoito-ohjeisiimme ja ota kipu hallintaan jo tänään.

Syylänhoito

Syylä on papilloomavirusten aiheuttama kovettumanlainen kohollaan oleva ihomuutos. Syyliä esiintyy suurimalla osalla ihmisistä jossain vaiheessa elämää ja useimmiten niitä on jaloissa ja käsissä. Syylät ovat vaarattomia, eivätkä ne muutu ajan myötä pahanlaatuisiksi.

Heikko ääreisverenkierto tuntuu kylmyytenä sormissa ja varpaissa

Kylmiin jalkoihin liittyy häiriö ihon verenkierrossa ja verenkiertoa säätelevässä hermotuksessa.

Kompressiosukilla tehoa urheiluun

Urheilukompressiosukkien toiminta perustuu paineen tuottamiseen lihasalueelle ja laskimoverenkierron tehostamiseen. Jotta kompressiosukista saisi kaiken hyödyn irti, on syytä pukea sukat jalkaan hyvissä ajoin ennen suorituksen alkua.

Liity Hyvävointi-ryhmään


Hyvävointi-ryhmä palvelee aktiivisia ihmisiä, joille on tärkeää voida hyvin kaikissa elämäntilanteissa. Liittymällä jäseneksi Hyvävointi-ryhmäämme saat aina tiedon uusista päivityksistä sähköpostiisi, voit päästä osallistumaan kuluttajatutkimuksiin ja jättää palautetta sivustostamme. Tule voimaan hyvin kanssamme!

Liity Hyvävointi-ryhmään

Meiltä kysyttyä

Mistä plantaarifaskiitti johtuu?
Plantaarifaskiitti eli jalkapohjan kudoskalvon kantapään sisäsyrjän kiinnityspisteen tulehduskipu johtuu usein alueen liikarasituksesta. Jalkaterän rakenteen muutokset, ylipaino, nilkan virheasennot, seisomatyö tai jopa huonot kengät voivat aiheuttaa oireen. Oireet voivat ilmaantua äkillisestikin esimerkiksi pitkän marjastusviikonlopun aikana tai vaihdettaessa työkenkiä sesongin mukaan.
Miten kantapiikkiä voi hoitaa?
Parhaat ohjeet plantaarifaskiitin hoitoon saat lääkäriltäsi tai fysioterapeutiltasi. Usein hoito sisältää erilaisia harjoitteita, yövenetyslastahoidon, teippausta sekä mahdollisesti työergonomian tarkistamisen tai yksilölliset pohjalliset. Hoito vaatii usein jopa muutaman kuukauden sitoutumisen mutta se usein kannattaa. Erilaiset harjoitteet tähtäävät myös ennaltaehkäisyyn, jottei kantapiikki uusiutuisi.
Voinko jatkaa liikuntaharrastusta kantaluupiikin aikana?
Lepoa toki suositellaan ainakin raskaimman harjoittelun osalta. Vedessä tapahtuva harjoitus on usein sopivaa kuormitukseltaan. Fysioterapeutti osaa arvoida tilanteen ja laatia henkilökohtaisen suunnitelman kuntoutuksen tueksi. Teippauksesta tai erityisistä kompressiosukista voi olla hyötyä harjoittelun aikana.
Kysy meiltä lisää