Sukrosomial® -tekniikka ratkaisee monta ongelmaa rautalisien käytössä.

Onko sinulla näitä oireita?

Raudanpuuteanemia lamaannuttaa yli 20 % suomalaisista naisista joka vuosi. Anemialta turvassa eivät ole lapset tai miehetkään. Vaikka varsinaista anemiaa ei olisikaan, voi oireiden ja altistavien tekijöiden läsnä ollessa kärsiä raudanpuutteesta eli elimistön liian pienistä rautavarastoista.

Väsymys, aivosumu, keskittymiskyvyn puute, sydämen sykkeen nousu ja aiempaa herkempi hengästyminen ovat esimerkkejä oireista, joita raudanpuute voi aiheuttaa. Niin ikään tiedetään, että raudanpuute voi pahentaa sydän- ja keuhkosairauksien oireita.

Raudanpuutteen oireita ei välttämättä tunnista, sillä ne alkavat vähitellen elimistön sopeutuessa pieneneviin rautavarastoihin. Monet oireista sopivat muihinkin sairauksiin. Onneksi raudanpuute on helppo testata verinäytteellä. Alhainen hemoglobiiniarvo on anemian mittari. Ferritiinipitoisuus plasmassa on puolestaan elimistön rautavarastojen mittari. Diagnosoinnin apuna käytetään raudan kuljettajaproteiinin, plasman transferriinin rautakyllästeisyyttä (fP-Trfesat), liukoisen transferriinireseptorin pitoisuutta (P-TfR) ja CRP-määritystä, joilla raudanpuute voidaan todeta tulehdustiloissakin.

Mistä raudanpuute johtuu

Raudanpuute voi johtua lukuisista eri syistä. Yleensä taustalla on lisääntynyt raudan tarve kasvun tai verenmenetyksen takia (kuukautiset, leikkaukset, verenluovutukset). Toisaalta raudanpuute voi johtua suolistosairaudesta tai raudan heikosta imeytymisestä esimerkiksi urheilijoilla. Raudanpuutteen syy tulee aina selvittää ja arvoja tulee seurata hoidon aikana.

 

Sukrosome® lisää raudan biologista hyötyosuutta

Rautavalmisteiden annostelu on pitkään ollut raudan imeytymisen maksimointia muuta ravintoa ja lisäraudan annosteluajankohtaa säätämällä.

Sukrosomiaalisessa raudassa rautaioni eli rauta(III)pyrofosfaatti on suljettu Sucrosome®:n sisään (kuva). Sucrosome® suojaa rautaa vatsahappojen vaikutukselta ja tehostaa imeytymistä. Sukrosomiaalinen rauta imeytyykin poikkeuksellisen hyvin kolmea reittiä koko ohutsuolen alueelta, kun tavanomaiset rautavalmisteet imeytyvät pääosin ohutsuolen alkuosan DMT-1-porttien kautta. Molekyyli pilkkoutuu vasta maksassa ja kolmenarvoinen Fe3+-rautaioni on heti valmis sitoutumaan transferriinin kuljetettavaksi elimistöön, sinne missä rautaa eniten tarvitaan.

Helppo käyttää

Poikkeuksellisen rakenteensa vuoksi sukrosomiaalisen raudan voi nauttia minkä ruoan kanssa tahansa ja mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Sukrosomiaalinen rauta ei ärsytä vatsaa tai maistu raudalta.

 

SiderAL® FORTE

Lisääntyneeseen raudan tarpeeseen

Tutustu SiderAL® FORTEEN

 

SiderAL® Folic

Lisääntyneeseen raudan ja vitamiinien tarpeeseen

Tutustu SiderAL® Foliciin